Työputken ja tenttien loppumisen kunniaksi kävin vähän shoppailemassa. Löysin vaikka mitä ihan kivaa, mutta pidin itseni kurissa ja ostin vain yhden paidan. Tätäkin olin katsellut jo normaalihintaisena. Ainii härtzyykel ostin myös laukun! Tää vaatii ihan oman tarinansa, joten omistan sille kokonaisen postauksen vielä tällä viikolla.
Mulla on jotenkin menny ihan ohi, et alet on tosiaan jo melkein kaikkialla alkanu. Enkä todellakaan ymmärrä, että joulu on jo ens viikolla! Vaikka joulukorttien lajittelukjin loppui jo. Mulla ei oo vielä yhden yhtä lahjaa paketoituna ja se yksi ainoa hankittu lahjakaan ei menny ihan putkeen.
Yllätyksekseni jumiuduin Seppälään kaikista pisimmäksi aikaa. En ole varmasti koskaan kävellyt Seppälän sovituskoppiin yhtä iso läjä vaatteita kädessäni. Ei vaan itseasiassa, sillon joskus teininä kokeiltiin läpi ne kaikki Seppälän kamalimmat kuteet ja hajoiltiin kaverin kanssa sovarissa. Oi aikoja.
Kaikki näytti henkarilla niin kivalta! Kuitenkaan mikään kuvissa olevista ei päätynyt kassalle. Nahkakaulus näytti tosi hölmöltä, ainakaan toi puuterin sävy ei sopinut mulle yhtään, pitsiolkapäät asettu tosi hassusti ja laatikkomainen musta kauluspaita näytti vaan todella hassulta (mitä koitan kättä nostamalla havainnollistaa). Höh.
Tämän ostin! Ihana valkoinen pitsitoppi lähti mukaan -40% alella enkä malttais päästä testaamaan sitä käytännössä! Tämän illan extempore baarireissulle se ei kuitenkaan sovi, mutta joka tapauksessa nyt täytyy pistää vauhtia tähän toimintaan, etten myöhästy!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti