Torstaina pääsi vihdoin Alicanten pyöräreissun jälkeen ostetut pyöräilyhousut testiin, sillä vuokrasin pyörän ja hylkäsin samointein vuokrafirmasta saamani reittikartan repun pohjalle. Olin jutellut aikomuksistani pyöräillä saaren pohjoisosan ympäri, joten en ymmärrä miksi sain pienen 17km lenkin kartan mukaani saatesanoin "tämä on juuri sopiva lenkki!". Mua ennen pyörän vuokranneelle miehelle näytettiin koko saaren kiertävä reitti. Okei sillä oli maantiepyörä, mutta silti! Laskimpa tossa just Google Mapsin avulla, että poljin lopulta torstaina reippaan 60km. Eikä tuntunut missään, sillä huijasin ja otin sähköpyörän :D Aikaisemmin oon pitänyt sitä aivan nynnyjen juttuna, mutta hei oli aikas mukavaa paahtaa saaren pohjoisosan mäissä maantiepyöräilijöiden ohi tuosta noin vaan :D Moisia katseita sain kyllä osakseni, mutta pysähdyttyäni tienlaitaan kuvailemaan maisemia yksi ohitettu pyöräilijä huikkasi kaipaavansa samanlaista apua omaankin menopeliinsä :D
Sitäpaitsi urheilu niissä mäissä olisi ollut ihan turhaa, sillä en lopulta edes päässyt kauimmaiseen spottiini saaren toiselle puolelle. Jouduin keskelle tietyömaata enkä löytänyt oikeaa risteystä, joten päätin lähteä kotia kohti. Pian sade jo ropisikin kypärään, mutten oikeastaan edes huomannut sitä, sillä tunsin myös ukkosen olevan lähellä. Paahdoin turbo-moodilla menemään 36km/h tuoreella asvaltilla ja odotin ensimmäistä jyrähdystä. Jyrähdystä ei kuulunut ja pysähdyin ottamaan kuvia söpöistä lampaista. Pyörän mittarin mukaan maksiminopeuteni oli muuten 53km/h! :D Santa Eularia oli enää muutaman polkaisun päässä, kun päätinkin tehdä kurvauksen vielä yhdelle rannalle. Ellen olisi päätynyt tähän hotelliin, olisin airbnb-majoituksessa Cala Llongassa, joten pitihän se käydä katsomassa. Juu onneksi en ole siellä, sillä se on kaukana kaikesta! Santa Eulariasta menee sentään bussi Eivissaan. En tiedä menisikö tuoltakin kesäkaudella, mutta tämä saari nukkuu vielä talviuntaan, joten missään ei ole ketään ja bussit eivät kulje kaikkia välejä.
Kuten kuvista näkyy, aika yksikseen siellä rannoilla sai tosiaan olla! Varmasti hellepäivinä ihmisiä on rannalla tähänkin aikaan vuodesta, mutta mulle on osunut pilviset kelit enkä itekään makoilisi biitsillä. Huomisen suunnitelmat onkin aika auki, sillä toisaalta haluaisin vain nukkua pitkään, mutta toisaalta saaren länsiosassa olisi vielä paljon nähtävää! Toisaalta olen jo aika monta rantaa tällä reissulla nähnyt, ja pitäisi olla melkoisen upea ranta, jotta se voittaisi upeudessaan Formenteran Platja De Ses Illetesin! Eli ehkä jään huomenna tänne Santa Eulariaan selaamaan Formentera-kuvia ja kyttäämään, josko aurinko vaikka kurkkaisi pilvien takaa ja hyökkäisin testaamaan hotellin altaan :D

Näin luultavasti kävisi, jos mä olisin ruorissa....
Cala Nova
Cala Llenya
Pysähdyin kuvailemaan maisemia ja ohikulkenut vanhempi herrasmies halusi tulla kokeilemaan paljonko mun pyörä painaa, kun niin kätevältä näyttää :D
Cala Mastella
Niin kaunis paikka, että jäin vaan istuskelemaan kallioille ties kuinka pitkäksi aikaa
Cala Boix
Platja des Figueral
Cala de Sant Vicent
Tämä oli reissun ehdoton jaw dropping -momentti, sillä yhtäkkiä tämä näkymä aukesi ylhäältä tieltä. Onneksi kurvissa oli pysähdyspaikka ja jäin taas hengittelemään näköaloja.
Kun luulet jo olevasi huipulla, mutta et olekaan. Täällä kiitin sähkömoottoria avusta!
Niitä lampaita! Näillä kavereilla oli kovin ihmismäisiä äännähdyksiä, mutta ehkä ne vaan koitti kieltää mua kuvaamasta ilman lupaa :D
Cala Llonga
Kuten kuvista näkyy, aika yksikseen siellä rannoilla sai tosiaan olla! Varmasti hellepäivinä ihmisiä on rannalla tähänkin aikaan vuodesta, mutta mulle on osunut pilviset kelit enkä itekään makoilisi biitsillä. Huomisen suunnitelmat onkin aika auki, sillä toisaalta haluaisin vain nukkua pitkään, mutta toisaalta saaren länsiosassa olisi vielä paljon nähtävää! Toisaalta olen jo aika monta rantaa tällä reissulla nähnyt, ja pitäisi olla melkoisen upea ranta, jotta se voittaisi upeudessaan Formenteran Platja De Ses Illetesin! Eli ehkä jään huomenna tänne Santa Eulariaan selaamaan Formentera-kuvia ja kyttäämään, josko aurinko vaikka kurkkaisi pilvien takaa ja hyökkäisin testaamaan hotellin altaan :D
Lisäksi tuolla ulkona on edelleen joku äänekäs tapahtuma menossa, vaikka kello on jo yksi yöllä -.- Ibiza....