sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Feng shui

PistePiste - Hetken maailma on tässä


Alkuviikon totaalisen lamaantumisen jälkeen onnistuin keräämään tälle lauantaille hämmentävän paljon positiivista energiaa. Olin töissä ihan liekeissä ja toivon pelastaneeni parin ärtyneen mummonkin päivän (mahtaako niiden ärtyneisyyteen auttaa mikään?). Ihan liekeissähän tarkottaa mun tapauksessa sitä, etten kaatanut kokonaista lavaa tai häslännyt mitenkään muuten...

Noniin siis. Kun alottaa päivänsä sillä, että polkee töihin rankkasateen läpi onnistuen pitämään hiukset ja naaman kuivana (success!), ei päivä voi mennä pieleen. Ihana ystävä käväisi täällä eilen eikä täällä tietenkään ollu ihan siistiä, kun tästä vierailusta sovittiin. Vartin verran säntäilyä ympäri kämppää ja johan näytti paremmalta. Kiva saada esim. se nääntynyt ruusu pois eteisen lattialta... Voi ruusu-parkaa minkä kohtalon sen vuosijuhla-yönä sai...

Koska siivous ja järjestely alkoi eilen niin hyvin, päätin tänään siirtyä sen viimeisen siivoamattoman nurkan läpikäymiseen. Ja voi kuulkaa, viiden tunnin urakan jälkeen siellä ei näytä yhtään sen paremmalta. Pientä krääsää ja roipetta oon heittäny pois jo kahden roskapussin verran, mut vieläkin riittää. Vitsit mulla on sit hyvä olo, ku saan urakan valmiiksi. Kyseessähän on mun ompelunurkkani, jota en oo vieläkään järjestänyt muuton jälkeen (muutin tänne viime joulukuussa). Purin viimeisen toiseksi viimeisen muuttokassin ja voi minkä riemunkiljahduksen päästin, kun yhdestä amk-aikaisesta kansiosta löysin mun lukion päättötodistuksen! Sellanen on ihan kiva olla tallessa.

Onneksi saan huomenna vietyä paljon tavaraa ullakolle (lähinnä kirppisjuttuja...), ni tuolla mahtuu liikkumaankin. Vielä ku sais kaikille napeille ja nupeille omat pienet ja kätevät säilytyspaikat, ni  ois jees. Kynille jne. ois kans kiva saada joku boksi, ettei tarttis säilyttää niitä UGG-laatikossa...

Ompa kiva kirjottaa taas pitkästä aikaa. Viime aikoina oon viettänyt paljon vähemmän aikaa koneella, vaikka nytkin roikun facebookissa päivät pitkät. Tänään olen ekaa kertaa moneen kuukauteen saanu kaikkien seuraamieni blogien uudet postaukset luettua. Wou. Ois niiiin paljon kaikkee mistä vois kirjottaa, mutta en osaa ottaa kuvia ja ne ois aika iso juttu niitä postauksia. Mut kyl mä täältä vielä nousen! Haluaisin kirjottaa niistä meidän vuosijuhlista, mut ehkä se teksti ei sovi julkisesti julkaistavaksi, joten skipskip. Jos saan jonkun siedettävän kuvan itestäni ja mun mekosta, ni ehkä länttään sen tännekin :) Sit ois yks mun mielestä superhieno uus sisustusjuttu täällä, jonka ehdottomasti haluun jakaa vaikka koko maailmalle!

Hmmmmmmm... huomenna voisin myös tehdä jotain noille peilioville, joita en oo edelleenkää saanu pestyä....

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Netti-ikkunashoppailua

Lauantai-ilta well spent taas. Baari-ilta peruuntu, joten luulin saavani vuosijuhlamekkoa eteenpäin. No sain mä sitä vähän tehtyä, mut jotenkin oon täysin jumissa mekon lopullisen mallin kanssa: pitsiä vai ei sittenkään, montako kerrosta sifonkia, millanen yläosa (olkaimeton/yks olkain/kaks). AAAGH. Ja aikaa on vajaa kaksi viikkoa. Enkä oo muuten vieläkään saanu varattua kampaajaa. Heti maanantaina soitan.

Mutta niin, miten sit vietin tän lauantain. Selvittyäni töistä kotiin totesin, että harmi juttu, kun keittiön kaapeista ei saa taiottua aineksia muuhun kuin lettutaikinaan. Taikina tekeytymään ja pikareissu Saleen voita hakemaan - oli sen verran epäilyttävä sunnuntaimargariini mun jääkaapissa, että päätin investoida uuteen. Ja voi kyllä, söin puolen litran taikinan lettuja ihan yksin. Melko surullista.

Pinterestin kautta eksyin sellaseen nettikauppaan kuin Sammydress. En oo ees kattonu mihin toi toimittaa jne, mut ihania juttuja vaikka kuinka paljon! Ainakin pari tuntia oon nyt selaillu tota.

kaikki vaatteet/kuvat siis täältä

Ostoskorin saldo vain 255$, kun noi kaikki on siellä, joten melkosta edullinen kauppa kyseessä. Etenkään noita alavasemmalla päin olevia viinipunasia nilkkureita en saa pois mielestäni. Eikä auta edes tutkia toimitusehtoja, koska yksiäkään kenkiä ei oo mun kokoa :(

Noniin, sit vois mennä nukkumaan. Lupauduin lähtemään huomenna klo10 mökille, joten yöunet vois olla ihan paikallaan.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Syksy.

Mistä huomaa syksyn?

... jäätävä kasa kouluhommia odottaa tekijäänsä

... peiton alla lämmittely on paljon houkuttelevampaa kuin koululle raahautuminen (nimim. tänään(kin) jäi matikanluento 10-12 välistä)

... ulkona on ku Siperiassa, mut pyöräillessä tulee aina lämmin, joten ei oikeen tiedä mitä ulkona pitäis olla päällä



... oli kaivettava flanelliyöhousut kaapin perältä

... sekä lämpimät töppöset (10min nämä jalassa eikä oo enää kylmä)

... Tuikut ja kynttilät on löytäneet taas paikkansa hyllyiltä. Milloinkahan sitä ehteis löhöillä ihan rauhassa sohvalla viltin alla ja tuijotella niitä....

... joka aamuinen vaatekriisi, kun koko vaatekaappi on jo muutaman kouluviikon aikana kierrätetty läpi. Tyhjensin noin puolet vaatekaapista kirpparille, joten asuvaihtoehdot on selkeesti vähentyny! Onneksi kävin tänään hakemassa tilityksen kirpparilta enkä voi olla muuta kuin tyytyväinen myyntisaldoon :) Jospa sitä pari uutta paitaa raaskeis ostaa rasittamatta matkakassaa kuitenkaan liikaa...