lauantai 27. joulukuuta 2014

NEULOOSI

Reilun viikon aikana olen neulonut viidet sukat ja yhdet lapaset. Jo kolmansien sukkien kohdalla diagnosoin itselleni vakavan neuloosin. En siis pahemmin ole ehtinyt blogin puolelle ja koneella ollessani olen lähinnä selaillut uusia sukkaideoita. Olisimpa yhtä tehokas koulujutuissa.... mitenköhän kandin saisi liittymään neulomiseen... tätä mietin pitkään ja hartaasti jouluyönä, kun en millään meinannut saada unenpäästä kiinni!

Kaikki alkoi siitä, kun törmäsin Facebookissa Novitan Voihan villasukka -ryhmään. En yleensä innostu tollasista ryhmistä yhtään, mutta nyt siellä näkyi niin kivoja töitä, että pistin liittymisepyynnön menemään. En muista aloitinko ensimmäisen sukan heti tiistaina tentin jälkeen vai vasta keskiviikkona, mutta siitä lähtien olen ollut melkolailla liimattuna sohvalle kudin kädessä.

neuloosi 038

neuloosi 026

En hirveästi ole kirjoneuletta harrastanut, mutta nää oli niin ihanat että oli pakko ottaa puikoille! Alkuperäinen malli oli polvimittainen, mutta ei mun tuu sellasia käytettyä. Siispä lennosta lyhensin mallia ja siitä tuli oikeen kiva!

neuloosi 042

Seuraavaksi pikatyönä yhdet perussukat. Näistä tuli ihan tylsät ja harmittaa vähän langan tuhlaus. Näistä tuli itelle liian pienetkin, mutta ehkäpä nää voi tylsyydestä huolimatta antaa lahjaksi :)

neuloosi 033

Vähän huolestuttaa tää mun lyhyt muisti, mutta en enää muista kummat tein ensin nämä magentan väriset vai harmaat... Näissä mallina Piirakkasukat, joita mummi on tehnyt meille vaikka kuinka monet! En kyllä ennen ole näitä piirakkasukiksi tiennyt....

neuloosi 063
Näihin harmaisiin on tulossa napit tohon pitsien väliin kunhan jaksan laahustaa nappiostoksille. Piti tänäänkin käydä kaupungilla, mutta en sitte jaksanut. Näihinkin mulla oli ohje, mutta se ehti kadota välilehdistä jossain kohtaa enkä löytänyt sitä uudelleen...
edit. no tässähän se malli! 

neuloosi 047

Näistä tuli lempparit heti noiden ekojen lumihiutale-sukkien jälkeen! Mallia otin näistä My love -sukista, mutta en ostanut ohjetta, sillä halusin tehdä sukat 7 veljeksestä 4mm puikoilla. Ohje oli 2,25mm puikoille, joten olisin jokatapauksessa joutunut soveltamaan kuviota oikeaan silmukkamäärään. Siispä kuvien perusteella muodostin oman kuvion ja melko samanlainenhan siitä tuli. Yks ärsyttävä pikkuvirhe kuviossa on, mutta olkoon.... Välttelen viimeiseen asti purkamista :D

neuloosi 069

Joulupäivinä ennen noiden turkoosien sukkien tekemistä puikoille pääsi välityönä lapaset. Mun piti ensin soveltaa kuvio sukkiin, mutta muutin mieleni ja päätinkin tehdä välillä jotain muuta kuin niitä sukkia. Nämä on peukaloa lukuunottamatta tehty täysin ohjetta noudattaen, mikä on mulle melko harvinaista. Malli täältä, vaatii tosin rekisteröitymisen. Nämä menee poikaystävälle, jos vaan mahtuvat :)

Nyt taidan mennä takasin sinne sohvalle ja ottaa noissa lapasissakin käytetyn tumman murretun oranssin sävyisen langan mukaan!

tiistai 16. joulukuuta 2014

milk, eggs, bread, LOVE, laughter

#imback postauksessa kirjottelin loppukesästä alkaneesta kangaskassi-huumasta. Huuma laantui melko nopeasti, mutta myyjäisten alla pääsin melkein uudelleen vauhtiin. Siksi uskalsinkin myyjäisissä ottaa vastaan tilauksen neljästä kangaskassista. Ensimmäinen tilaus ikinä! Siitä vedin myös vähän huumaa.

Mitäpä muuta sitä siis tenttiviikolla tekisikään kuin suhais ympäri Turkua metsästäen mustaa lakanakangasta. Pahoittelut Jätti-Rätin myyjälle pienestä tuhahtelusta, vähän hajotti pyöräillä huonossa säässä Länkkäriin saakka ja sit siellä ei noin perustavaraa ole. Onneksi sain äitiltä auton lennosta lainaan ja jatkoin matkaa Kaarinan liikkeeseen. Sieltä löyty just eikä melkein sitä mitä halusin eli tuplaleveetä mustaa lakanaa! Sijoitin samantien noista neljästä tilauskassista saadun tuoton ja ostin koko rahalla lisää kassikangasta :D Joululomalla on taas ompelupaja pystyssä!

koxankassit

Oon kyllä yllättynyt siitä, miten paljon aikaa noiden kassien tekemiseen menee. Mulla meni koko tiistai (~4h) ommellessa kasseja ja jouduin jättämään painamisen keskiviikolle. Sabluuna oli onneks valmiina ja se kesti just vielä ton neljä kassia. Viimisen kohdalla se alkoi jo vähän "vuotaa" kuten tosta alaoikealla olevasta kassista saattaa huomata. Onneks olin tarkkana ja varovainen, joten pahemmilta sotkuilta vältyttiin!

Eksyin tässä välissä googlailemaan kankaanpaino seulaa. Voi kun mulla olis tarvikkeet tehdä sellaisia kotona. Tällä hetkellä siis piperrän piirtoheitinkalvojen ja terävän askarteluveitsen kanssa. Jos keväällä uskaltautuisin Vimmaan tutkimaan, kun siellä voi kuulemma tehdä omia sabluunoita... Tunnen vaan olevani liian vanha sinne :D

P.S. haluatko oman kassin? Pistä viestiä :)

maanantai 15. joulukuuta 2014

VIIKONLOPPU

Uagh, vielä yksi kaksi tenttiä edessä ja sit vasta riemu repeekin, kun edessä on vielä yksi kotitentti... johon en tosin tuu luultavasti saamaan kirjaa ennen joululomaa, joten se siitä sitte. Harmi juttu, pitää vaan lomailla!

Tää päivä alkoi tosi vahvasti, sillä kymmeneltä olin jo tehnyt kurssi-ilmoittautumiset, käynyt hammaslääkärissä, lukenut lähes tunnin koululla ja pessyt koneellisen pyykkiä. Sen jälkeen homma "vähän" lässähti enkä ole edes kaivanut niitä tenttimatskuja uudelleen esiin repusta. Kävin mä vielä toistamiseen koululla syömässä ja kokoustamassa, mutta enhän mä sinne sit jaksanut jäädä :D

Niinhän siinä sit kävi, että lähdin M-klubin hallitukseen myös ensi vuodelle! Ei ihan sitä pestiä auennut, mihin olisin halunnut, mutta käy tää koulutuspoliittinen vastaavakin :) Saatiin kyllä hyvä porukka kasaan ja tämän päiväsen ensimmäisen miitin jälkeen oon melkosen innoissani ens vuodesta!

PC150003

Löysin penkiltä ylimääräisen M-klubi tarran ja hetken mielijohteesta päätin liimata sen kainalossa roikkuneeseen läppäriin. Nyt mäkin oon sellanen nolo aktiivi :D Seuraavaks hommaan pankkikortin M-klubin logolla...

Lauantai-aamuna oli tarkoitus ottaa suunta kohti Uuttakaupunkia ja mökkiviikonloppua. Kellon soidessa kahdeksalta ei ollut toivoakaan jaksaa nousta ylös, joten äkkiä viestiä poikaystävälle, jonka oli määrä hakea munt bussipysäkiltä klo11. Vastausta ei sieltä päästä kuulunut koko aamuna ennen kuin vähän ennen kahtatoista sieltä tulee viestiä "apua sorisorisori nukuin pommiin!" - no worries honey niin mäkin ;D

Mä en oikeastaan koskaan polta kotona kynttilöitä, mutta mökillä pistin heti ensimmäiseksi tuikut palamaan takan päälle. Takka olikin siellä jo sytytystä vaille valmiina odottamassa mua :)

20141213_152235

Ihan rentoiluksi ei viikonloppu mennyt, vaan sain kuin sainkin vähän luettua tenttiin. Jopa enemmän kuin koko tenttiviikoilla yhteensä! Kotona on liikaa virikkeitä ja koululta on liian helppo lähteä kotiin! Lauantaina juotiin vähän viiniä, käytiin saunassa ja paistettiin makkaraa. Mulle iski armoton väsy jo yhden aikaan ja sukelsin peiton alle. Ja heräsin aamulla viimeisenä :D

20141214_125435

Pakollinen eräilyosuuskin suoritettiin kävelemällä jonkin matkan päähän kallioille katselemaan maisemaa. Vitsit siellä oli paljon joutsenia! Ikinä varmaan nähnyt noin paljon kerralla. Tosta kuvasta ei muuten ehkä heti uskoisi, että se on otettu joulukuun puolivälissä...Paluumatkalla mökille vähän kuumotteli, kun tienlaidassa oli kaksi autoa ja metsässä näkyi yksi oranssiasuinen metsästäjä. Ainakin toinen oli siis siellä jossain myös eikä meillä ollut kellään mitään värikkäitä vaatteita! Pari laukausta kuultiin, mutta onneks ne oli suht kaukana :D

torstai 4. joulukuuta 2014

HOOKED

Voi näätä, en tiedä oliko hyvä vai erittäin huono juttu osallistua photarikoulutukseen. Nyt oon ihan liian fiiliksissä tosta ja InDesign-innostus roikkuu myös vahvasti mukana!

Noniin noi lauseet kirjoitin eilen, mutta sit unohduin taas näpertämään sen photoshopin kanssa. Yritän epätoivosesti tehdä sitä CV:tä, mut mikään ei näytäkää hyvältä omilla tiedoilla. Sitä paitsi suomen kieli on ihan kökkö!

adobe

Tossa syy mun innostukseen! Ihan itte tein! Ei saa kattoa liian tarkkaan. Enkä kyllä varmaan ominpäin osais tehdä, mutta ku koulutuksessa käytiin toi yhdessä läpi step-by-step, ni löysi oikeet työkalut. Etsittiin siis Pinterestistä kiva mainos, josta lähdettiin tekemään omaa versiota. Mallina WWF:n "sulava maapallo" esim. TÄSSÄ alkuperäinen.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa tanssimaan! Pukukoodi pikkumusta eikä mulla ole tällä hetkellä yhtäkään. Kävin eilen koko keskustan läpi eikä missään ollu kivaa. Halosella oli yks sen tapanen mitä haluaisin, mut ei kyllä ollu 50€ arvoinen. Tän vuoden mekot on muuten tosi peittäviä; tosi monessa mekossa on ihan liian pieni kaula-aukko mun makuun. En haluu, et mun boobsit korostuu kaulaan saakka ulottuvan kaula-aukon takia! :D

P.S. Netti toimii! Elisa avas kun avaskin sen eilen :D

tiistai 2. joulukuuta 2014

NEW YORK STATE OF MIND

Nyt seuraa postaus, joka olisi pitänyt ja oli tarkoitus postata jo ties kuinka monta viikkoa sitten! Mä olin päättänyt tehdä edes jonkun ihan pienen reissun ennen kuin kevätlukukausi alkaisi = täytyy aloittaa kandi. Suunnitelmissa oli kävästä joko Gdanskissa tai Tukholmassa, mutta lopulta se Tukholmakin vaan jotenkin jäi aikatauluongelmien takia. No sit Jenkeistä tuli viestiä, et jos jollain on ylimäärästä rahaa (!?), ni tulkaa Kaliforniaan hänen kanssa. Ei nyt sentään. Meni pari viikkoa ja tuli uus viesti "Hei New York tammikuun alussa, anyone?". Hyppäsin melkeen kattoon ja ilmotin, että MINÄ TULEN. Semmonen pikkureissu.

nyc8

Oon nyt ainakin kuukauden ollut jo ihan täpinöissä ja tänään lähtöön on enää kuukausi! Mulla on Wordissa tiedosto täynnä juttuja, joita täytyy Nykissä tehdä! Pinterestissä mulla on Nykille kokonaan oma taulu, mutta se on salainen, jotta kaikki mun huimat 20 seuraajaa ei ärsyynny :D

nyk

New Yorkin jälkeen eletäänkin sit superniukasti, sillä kandin ohessa en ehdi tehdä niin paljon töitä kuin nyt syksyllä :S Sitäpaitsi keväällä täytyy myös alkaa todenteolla säästämään kesän Japanin reissua varten!

maanantai 1. joulukuuta 2014

JOULUKUUN 1. ♥

Ei oo todellista. Se netti ei sitten auennut viime perjantaina. Olin jo sillon tosi pettynyt Elisaan, mutta päätettiin kuitenkin odottaa maanantaihin ennen ku lähetään valittamaan. Noh, se netti ei toiminut vielä tänäänkään, joten soitettiin asiakaspalveluun. Lopputulos oli, että he on kadottanut koko tilauksen. Vaikka oltiin saatu vahvistusviesti ja ilmotus, että netti aukee 28.11 klo20 mennessä. Myönnetään, että hippasen hermostuin. Nyt joudutaan sit odottamaan uudet kaks viikkoa sitä nettiä. En oiskaan halunnu lukea tentteihin kotona (luentoslidet netissä enkä viitsi ihan kaikkia 200 tulostaa). Että kiitos vaan Elisa jälleen kerran. Viimeksi kaks vuotta sitten netti kytkettiin ensin väärään asuntoon, joten olihan tää odotettavissa. Miksi edes tilattiin se netti uudelleen just Elisalta??

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tällä hetkellä istun jälleen kerran koulun tietokoneluokassa ja tarkotus ois tehdä jotain fiksuakin eikä vaan bloggailla kahta tuntia niinku viimeks. Meillä loppui just äsken M-klubin adobekoulutuksen ensimmäinen osa, ja nyt muka pitäis osata käyttää Photoshoppia ja InDesignia. Se Photoshop nyt jotenkin menee, sillä oon monta vuotta käyttänyt Photofiltreä kuvanmuokkaukseen. Vaikka Photoshop kyllä voittaa Photofiltren ihan 100-0 :D Arvatkaa kuumotteleeko ostaa kotiin lisenssit sekä Photoshoppiin että InDesigniin nyt! Pitäis varmaan mennä mukaan taittamaan koulun lehteä, niin tulis InDesign kiintiö täyteen!

Toisaalta oon nyt puol tuntia taistellut Photoshopin kanssa, koska jostain syystä se ohjelma ei mulla toimikaan yhtä kätsysti kuin kouluttajalla? :D Mun CV-kuva alkaa pikkuhiljaa näyttää enemmän noidalta ku multa.

Ja taas meni vartti. Eikä edes oo paras mahdollinen kuva -.-

Tavotteena on saada tässä vielä ennen tenttiviikkoja tehtyä ihan killeri persoonallinen CV. En mä kyllä töitä oo hakemassa, sillä nykyinen sopii tulevaisuuden suunnitelmiin just hyvin, mutta noin niinku ihan huvin vuoks. Ja ompahan valmiina sitten, ku joskus tarvii lähetellä sitä jonnekin. InDesignilla on vaan paha tehdä sen takia, ettei sitä pääse sit missä vaan muokkaamaan. Onneks ainakin Adoben trialin voi tarvittaessa ottaa kotiinkin.

cvpinterest

Koska mun keskittymiskyky on nykyään pyöreä 0, ajauduin koulutuksen ohessa Pinterestiin selaamaan erilaisia CV-malleja. Muutama viikko sitten piti espanjan kursseille tehdä CV ja silloinkin katoin tuolta mallia. Tein noita InDesign-layouteja paremman puutteessa Excelillä. Älkää tehkö perässä. Menee hermo.

Sain just viestiä, että netti EHKÄ aukeaa jo keskiviikkona! ♥
En kyllä ihan 100% uskoa ja toivoa pistä tohon lupaukseen...

AINIIN! JOULUKUU ♥ Nyt ei enää kukaan voi valittaa joulufiilistelyistä! Kiirehän tässä tulis, jos valmistelut aloittaisi vasta viikkoa ennen joulua :D Eilen saatiin kuusenjalkakin vanhemmilta. Nyt siis puuttuu enää koristeet ja se itse kuusi!