maanantai 29. helmikuuta 2016

Churros

Tiistaihin verrattuna keskiviikko ja torstai sujuivat perheen kanssa rauhallisemmalla temmolla. Keskiviikkona vein ennen luennolle lähtöä koko porukan churroille. Oli muuten munkin ekat churrot! Churrot nautittiin missäpä muualla kuin San Ginesissä, josta kuulemma saa kaupungin parhaat churrot. Ja hyviä...

torstai 25. helmikuuta 2016

Turisti

Maanantaina sain ensimmäiset vierailijat Madridiin, kun kävin noukkimassa vanhemmat ja siskon lentokentältä ❤︎ Kun saat ekat salmiakit kuukauteen. Tiistaina mulla olisi ollut vain yksi luento, joten jätin sen suosiolla välistä ja kierrätin vieraitani ympäri Madridia. Olin antanut näille...

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Synttäriviikko

Torstaina napsahti mittariin 24 vuotta ja aivan varmasti naama oli aamulla herätessä entistä ryppyisempi. Ikäkriiseilylle ei onneksi ollut aikaa, sillä jo tutuksi tullut aamukiire antoi muuta ajateltavaa :D En Suomessakaan pahemmin vietä synttäreitä, joten myöskään tällä kertaa mulla ei ollut mitään...

maanantai 15. helmikuuta 2016

Valencia

Tässä on nyt neljä viikkoa suunniteltu reissaamisen aloittamista ja nyt vihdoin päästiin itse asiaan! Lauantai-aamuna lähdettiin espanjalaiseen aikatauluun aivan liian aikaisin (8:00) bussireissulle Valenciaan. Matkattiin BeMadridin kanssa ja oli kyllä positiivinen kokemus! Aloin heti katselemaan, et...

torstai 11. helmikuuta 2016

Google

Must say, tänään mun googlen selaushistoria kertoo kaiken tämän päivän aktiviteeteista: Warmest places in Europe in February Viajes de última hora Calculate relative price Last minute travel deal Equilibrium relative price Cobb-Douglas preferences el tigre Valencia weather hiking Cercedilla +...

tiistai 9. helmikuuta 2016

"It's a strange house"

Nyt onnellisena peiton alla mua jo hieman naurattaa kulunut päivä. Ihan vähän. Oli kyllä taas varsinainen kokemus nämä viimeiset 14 tuntia. Jep, en edes sen enempää ole ollut hereillä! 1) Aamu alkoi toki sillä, ettei hanasta tullut vettä. Tiesin sen kyllä mahdolliseksi, sillä vesi kytkettiin eilen...

Lunes

Mitäää tänään alkoi neljäs viikko Madridissa! Pian jo kuukausi täällä. Neljännen viikon kunniaksi unohdin tänään kotiavaimet kotiin. Onneksi kämppis oli kotona, kun epätoivoisena soitin ovikelloa! Maanantai on aina melkoinen pudotus todellisuuteen. Maanantaisin on nimittäin International Trade...

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kotiutumista

Sunnuntai-iltana keräsin vihdoin kamppeeni hostellihuoneesta ja muutin kadun toiselle puolelle uuteen kotiini. Olin tuonut ensimmäiset tavarani jo perjantaina, jolloin huonettani ei oltukaan vielä siivottu, vaikka mulle niin oli luvattu. Onneksi sunnuntaina näytti paljon paremmalta ja suljin koneelta...