lauantai 18. kesäkuuta 2016

Magic

Kuten kaikki turkulaiset/Turussa illalla 17.6 olleet tietävät, oli eilen aivan mieletön iltarusko! En ole ikinä nähnyt vastaavaa ja voi vitsit miten kamerakin rakasti sitä valoa!

Oltiin kotimatkalla toisesta olohuoneestamme eli Kerttulin Kievarista, kun huomattiin upea valoilmiö. Tai Olli huomasi, mä olisin vaan kiitänyt kotiin ja missannut! Jatkettiin kuitenkin kotiin eikä jääty sen enempää ihastelemaan, mutta oltuamme kotona n.5min totesin, että kyllä mä haluaisin tosta valosta vähän kuvia. Siispä kengät jalkaan, kamera käteen ja ulos! Käytiin ensin tossa viereisellä kukkulalle, mutta tykkään itseasiassa enemmän noista kadulla otetuista! Eipä ollut yhdenyhtä autoa liikkellä, joten pystyttiin rauhassa hengailemaan keskellä katua. Ollillekin saatiin Facebookiin uusi profiilikuva kaksi vuotta vanhan tilalle :D

Todella usein tai oikeastaan lähes aina, tallentuu kameralle ihan erilainen näky kuin silmän verkkokalvolle. Ja se erilainen on yleensä kovin laimea todellisuuteen verrattuna. Eilen jostain kumman syystä, värit tallentuivat kameralle jopa todellista voimakkaampina. Jos olisin ollut liikkeellä yksin, olisin varmasti ottanut maisemasta satoja kuvia, mutta toinen sai houkuteltua munt kotiin melko nopeasti. Alkoi siis sataa, mutta mua ei ois kastuminen haitannut yhtään!

Ja ei, näissä kuvissa ei ole mitään filtteriä. Suurimpana muokkauksena olen vain yrittänyt saada itseni esiin varjoista :)

pulfs
magic6
magic4
magic3
magic5

Related Posts:

  • Astor Museum InnKäytettiin tammi-helmikuussa hetki jos toinenkin, kun etsittiin hyvää hostellia Lontoosta. Kriteereinä meillä oli yllättäen sijainti sekä hinta. Muuta… Read More
  • Crrrazy pantsMulla on ollu uusi teksti tekeillä tässä jo viikon, mutta jotenkin jokaikinen aihe on tuntunu typerältä. Ihan tyhmää, koska harvemmin missään blogissa… Read More
  • Viherpeukalo to beNo nyt on siemeniä! Löysin myös kriteerini täyttävää multaa, joten eikun kylvämään ja kattomaan tuleeko noista mitään. En oo mikään varsinainen viherp… Read More
  • Kootut sovarikuvatMulla on tapana ottaa sovituskopissa kuvia vaatteista, jos en ole ihan varma niiden sopivuudesta. Harvemmin päädyn ostamaan vaatteita, joista olen ott… Read More
  • Siellä on!Oon hyvin ylpee itestäni, että sain ne siemenet nyt jo multaan! Olin ihan varma, että siinä menee ainakin viikko ellei kaks. Onneks tänään sattu olema… Read More

0 kommenttia:

Lähetä kommentti