Eilinen päätös lähteä Börsistä kotiin jo ennen kahtatoista oli yks parhaista, joita ollaan vähän aikaan tehty. Miten ihanaa olikaan herätä pirteenä 11h unien jälkeen!
Tänään kävin päivällä vanhemmilla syömässä herkkuruokaa ja sitten vielä mummilla kahvilla. Tapasin hississä mummin naapurin eikä oo koskaan tuntunu neljän kerroksen matka niin pitkältä. Ainiin tosiaan, oli aikamoista silmänruokaa se naapuri ;)
Perus, letitettiin siskon kanssa hiukset yhteen. Epäreilua, että siskolla on letistä päätellen tuplasti mun hiusten paksuset hiukset...
Illalla lähdin lenkille hiukan rauhottumaan. Juoksu ei oo kulkenu pitkään aikaan, joten aika äkkiä vaihdoin kävelyksi, mutta ei se mitään - niin ihanassa ilmassa oli mukavaa vaan harhailla ympäriinsä :) Olin jo kääntymässä viimeselle suoralle kohti kotia, mutta viime hetkellä päätin käydä kuuvuorella ihailemassa auringonlaskua.
Siellä oli vallan ruuhkaa! Ainakin 5 ihmistä mun lisäksi siis :D Katsastin ekaa kertaa myös kuuluisat kuuvuoren portaat ja jestas! Kaks kertaa juoksin ne ylös ja just ja just jaksoin juosta ylös saakka! Alko jo portaat vilisee silmissä ja jalka ei vaan millään meinannu nousta. Täst lähtien aina ku juoksu ei kulje, ni meen vaan juoksee noita portaita.
Tän viikon HeiaHeia-treeniloki näyttää harvinaisen kivalta! Ainoastaan eilen en tehny mitään treenin arvoista. Paitsi seisoin 7h töissä, koska luin aamulla vaihteeksi jutun, jossa sanottiin pitkän istumisen olevan vaarallista....
Morsdag
Related Posts:
PupujuttuiPUUH! Vihdoinkin aikaa miettiä, että mitäs sitä blogiinsa kirjottelis. Viime keskiviikkona bongasin Facebookista Turun uusimman kirpparin. Paika… Read More
Ooops!Tulin koneelle viimeistelläkseni yhden excel-tehtävän, mutta jotenkin päädyin tilaamaan uudet kengät? Syytän Xenian syystakki/-kenkä-postausta ja… Read More
New inMun pitäis nyt tehdä kauheella innolla ja vauhdilla noin miljoonaa koulujuttua samaan aikaan, mut totta kai tulenkin kirjottelemaan blogiin. Kyllä mä … Read More
FillarijuttuiMun vuoden vanha, aivan turhan kallis pyöräni varastettiin syyskuun alussa, kuten oon täällä blogissakin kertonut. Viime viikolla tuli poliisista tutk… Read More
Which way will I choose?Ostin kesällä 2010 eli abivuotta edeltäneenä kesänä Tallinnan Bershkasta paidan, jossa oli otsikon mukainen teksti ja nuolia eri suuntiin. Sen piti ol… Read More
0 kommenttia:
Lähetä kommentti