tiistai 27. joulukuuta 2016

Lahjakriisi

Tein joulun alla lähes kahden viikon yhtämittaisen työputken, joten lahjojen hankkiminen jäi pahasti viime tippaan. Oon muutenkin aivan surkea ostamaan lahjoja, koska haluan että ne sopii saajalleen just eikä melkeen, mutta en silti keksi mitä ne voisi olla. Siskolle ostin jo kesällä Olympuksen kameralaukun,...

torstai 22. joulukuuta 2016

Kevät Madridissa

Spotify ehdotti mulle listaa, joka sisältää kaikki mun vuoden kuunnelluimmat kappaleet. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun TOP10 sisälsi 5 kappaletta Jari Sillanpäältä... Toisaalta keväällä kuuntelin aina salilla siltsua, joten tää on aivan selitettävissä! Kumpa vieläkin kuuntelisin siltsua salilla....

torstai 15. joulukuuta 2016

Kooma

Nyt olisi korkea aika alkaa herätellä blogia tästä syyskoomasta. Vaikka blogi onkin koomaillut, on mun syksyyn mahtunut vaikka ja mitä. Negatiivistakin, mutta haluan muistella vain niitä positiivisia ja iloisia juttuja! Tältä syksyltä tarttui mukaan paitsi kaksi huikeeta reissua ympäri palloa myös...

perjantai 21. lokakuuta 2016

Alive

Afrikka antoi, Afrikka otti. Vaikka kotiin onneksi palattiin sentään ilman trooppisia tauteja (*knok, knok* silti vielä!!), oli reissuväsymys ihan ennennäkemätön. Kahdeksan päivän aikana ei hirveesti tuhlattu aikaa nukkumiseen ja vielä viikon jälkeen on kropassa vähän hassu olo. Uupunut mutta onnellinen. Sellainen...

maanantai 3. lokakuuta 2016

Seurasaari

Tänä syksynä on saatu nauttia ihan käsittämättömän upeasta ruskasta. Minä ainakin olen kulkenut kaduilla vain tuijotellen ylöspäin kaikissa punaisen eri sävyissä loistaviin puihin! Edellisviikonloppuna käytiin ihailemassa Vaajakosken ruskaa Kanavuorelta käsin ja nyt vietin viikonlopun Helsingissä puita...

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Jännä

Tästä sunnuntaipostailustahan alkaa kovaa vauhtia muodostua perinne! Ei suinkaan johdu siitä, että poikkeuksetta jokaisena sunnuntai-iltana to do -listalla olisi noi tsiljoona koulujuttua tehtävänä. Mun on jotenkin aivan käsittämättömän vaikea tuottaa tekstiä koulutehtävään, joten päätin sitten tulla...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Sunnuntai

Aivan jäätävä viikko lähestyy vihdoin loppuaan! Tunnin päästä alkaa viikon viimeinen työvuoro ja sitten ajattelin antaa itselleni jopa tunnin omaa aikaa ja testaan alkuviikosta ostetun mutanaamion. Ai että. 36 tuntia palkkatyötä ja laskematon määrä kouluhommia päälle, ni ei ihme että päässä hippasen...

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Minibreak

Mulla on varmasti ensimmäistä kertaa ikinä sellanen olo, ettei kesän loppuminen haittaa. Oikeastaan, mikä kesä? Suomessa jatkui läpi kesän sama sää kuin Madridissa maaliskuun alusta saakka, joten mulla on sisäinen vuodenaikakello hippasen sekaisin. Pimenevät illat ja syksyn tuoksu on siis kerrankin...

sunnuntai 7. elokuuta 2016

#stillfiredup

Käsittämätöntä miten voi samaan aikaan olla ihan älyttömän väsynyt, mutta toisaalta palaa halusta aloittaa uusia projekteja.  Noin aloitin postauksen noin viikko sitten palattuani just 9 päivän partioleiriltä. Se postaus jäi yhden kappaleen mittaiseksi, sillä eksyin mm. valitsemaan syksyn kursseja...

torstai 14. heinäkuuta 2016

Roadtrippailu Espanjassa

Okei mulla on jo hiukan ikävä Espanjaan. Nyt lähes kahden kuukauden (!!) jälkeen alkaa tuntua tosi kaukaiselta ajatukselta, että asuin just koko kevään Madridissa. En tiedä lievitänkö vai lietsonko ikävää kirjoittelemalla Espanja-juttuja, mutta selattuani Pinterestissä kuvia eri puolilta Espanjaa, mulle...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ruissi 2016

Valmistautuminen aloitettiin jo vuoden vaihteen tienoilla, sillä kolmen päivän lippu sai odottaa pöytälaatikossa puoli vuotta tätä viikonloppua. Luvassa oli siis yksi kesän odotetuimmista viikonlopuista eli Ruisrock-viikonloppu! Työpaikan taukohuoneessa ei koko viikkona muusta puhuttu kuin ruissista,...

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Madridin kadut

Kuudes viikko Suomessa! Härregyd. Madrid alkaa pikkuhiljaa olla kaukainen uni vain. Töissäkin olen jo viidettä viikkoa ja Ruissikin on jo nyt viikonloppuna. Härregyd taas. Eilen unta odotellessani palasin takaisin Madridin kaduille ja kaipasin takaisin tutuksi tulleille kujille ja oikoreiteille. Aamuiset...