torstai 2. tammikuuta 2014

First of '14

Viimeksi kirjottelin odottamattomasta viikon lomasta - mihin se viikko meni?! Tai noh, lomaillessahan se meni. En oo tehnyt yhtään mitään hyödyllistä. Paitsi uudenvuodenaaton aamuna imuroin! Halusin aloittaa uuden vuoden siistissä kodissa, joten maananatai-iltana hyörin täällä pyörremyrskyn lailla laittaen paikkoja kuntoon. Imuroida en sillon yhdentoista aikoihin enää viitsinyt :D Uusi vuosi tuli siis aloitettua siistissä kodissa, mutta myös harvinaisen freshinä. Ei oikein nappaillut toi viisasten juoma aattona (traumoja edelliseltä vuodelta), vaikka hauskaa pidettiin pilkkuun asti.

Sunnuntaina paistoi se kauan kaivattu aurinko! Tais se paistaa joku toinenkin päivä, mutta kumpanakaan en kerennyt ulos hienosta ilmasta nauttimaan. Esimerkiksi sunnuntai meni kaupungilla "pikasella kaupunkireissulla", joka päätty lopulta vasta kauppojen sulkeutuessa. Ihanaa, kun kerrankin oli aikaa kierrellä kauppoja ilman kiirettä. Reissu huipentu myöhäseen lounaaseen Paninissa, jossa ahmin kitaan hyvän (mut aivan liian pienen) pihvin. Illalla tein alkuviikon ruuaksi possukastikkeen, josta päädyin syömään puolet jo sunnuntaina :D Olipahan ainakin superhyvää! Voisin niin elää pelkällä lihalla.


♥ Sunnuntaina nautin hetken auringosta parvekkeella eikä yhtään haitannut, että häikäsi!  ♥  Kaverin häitä odotellessa katoin muutaman hääleffan. Miten multa löytyy noita noin paljon... Koska oon nähnyt jokaisen ainakin kolmesti, pyöri leffat lähinnä vaan taustalla kun tein jotain muuta :D  ♥  Maanantaina löysin vihdoin mekon sinne häihin. Piti tehdä itse joku talvihäihin soveltuva, mutta loppu energia ja ideat kesken. Vähän häiritsee laukun ja mekon sävyjen yhteensopimattomuus, mutta mitäs menin ostamaan laukun ennen mekkoa!  ♥  viime päivien todella glamour asu. XL-kokoinen villapaita ja maailman rumimmat olohousut (what was I thinking??). Kuvassa ne on ihan siedettävät, mutta livenä kaameet  ♥  Lisää palapelejä! Lainasin eilen vanhemmilta kaksi 1000 palan palapeliä ja tein ne molemmat jo. Ei kyllä ois aikaakaan tehdä enää enempää ;(  ♥  Se possukastike! reseptiä jakoon ku kerrankin tein hyvää ruokaa:

Possukastike

~800g possun sisäfilettä
1prk Valion mustapekka-ruokakermaa
mausteita laitoin mustapippuria, valkopippuria, basilikaa ja paprikaa

Simppelisti: paloita sisäfileepötkylä siivuiksi, kypsennä ne ja lisää joukkoon kerma ja mausteet. Anna hautua kannen alla, kunnes kastike ei enää ole niin kuumaa, että kieli meinaa lähteä irti. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti